|
Kaurialan ja Ojoisten koulut palkitaan MM-kisojen koululaisprojektista
Naisten MM-kisojen koululaisprojektiin osallistui 36 koulua Suur-Hämeenlinnan alueelta. Koululaisprojekti sisälsi mm. oppilaiden kansainvälisyyskasvatusta kisoihin osallistuneiden maiden kulttuuriin ja kieleen tutustuen sekä jääkiekon seuraamista kansainvälisessä kisaympäristössä. Lisäksi koulut työstivät jääkiekkoaiheisia piirroksia ja kannustuslakanoita Patria Areenalle kisojen ajaksi sekä kirjoittivat jokaiselle kisapelaajalle henkilökohtaisen tervetuliaiskirjeen. Niin kisojen osanottajat kuin järjestäjätkin olivat vaikuttuneita koululaisten tekemistä kuvataidetöistä sekä huikeasta tunnelmasta, jonka noin 3500 kisoja seuraamaan tullutta koululaista kisaotteluihin toivat.
Jääkiekkoliitto palkitsee kaksi kannustuslakanaa tehnyttä koulua aidolla Suomen maajoukkuepaidalla, jossa on Suomen MM-pronssijoukkueen pelaajien nimikirjoitukset. Palkitut koulut ovat Kiinan kannatuslipun tehnyt Ojoisten koulu ja Venäjän kannatuslipun tehnyt Kaurialan koulu (yläkoulu). Lisäksi Miemalan koulu palkitaan MM-kisojen muistotaululla heidän osoittamastaan erityispanoksesta projektin aikana.
Palkinnot tullaan luovuttamaan kouluille torstaina 7.5. Suomen maajoukkuemaalivahti Maija Hassisen, koululaisprojektin yhdyshenkilönä toimineen Anu Aaltosen sekä Jääkiekkoliitossa projektista vastanneen Johanna Pelkosen toimesta.
Lisätietoja:
Johanna Pelkonen
040-729 2704
|